Kevät

"Lähtöpäivän aamuna miehet käyvät elosta heittämässä härät kiinni ja laitistavat ne kodalle. Jos on suvennut ja pehmittänyt lumen, odotetaan iltayötä, jolloin ilma viilenee ja tulee hanki. Reet ja ahkiot on jo aikaisemmin lastattu mukaan  tunturimaailmaan otettavalla tavaralla. Lopuksi hajotetaan kota, louteet kääritään kasaan ja kuormataan rekeen, kotakorvat ja –puut kaaristetaan viimeiseen rekeen. Ennen lähtöä keitetään vielä lähtökahvit. Ja niin raito lähtee pohjoiseen kohti tuntureita, kohti porosaamelaisen todellista kotia."

Poronvasat syntyvät toukokuussa, ensimmäiset Vapun tienoilla. Toukokuu on pohjoissaameksi miessemánnu eli ”vasakuu”, ja vasojen syntymästä alkaa uusi porovuosi. Kevään huumaan luonnossa kuuluu myös lumen sulaminen ja kevättulvat sekä muuttolintujen suurten joukkojen saapuminen.

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG