Pääsivu / Tiedotteet / 60-vuotiaasta Lemmenjoen kansallispuistosta oma näyttely

60-vuotiaasta Lemmenjoen kansallispuistosta oma näyttely

keskiviikko 11. Toukokuuta 2016, 08.55

Suomen ja Euroopan suurin kansallispuisto juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan, ja sen kunniaksi Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida ovat tuottaneet Lemmenjoki-näyttelyn Siidaan, Inariin.

Lemmenjoki-näyttely esittelee alueen monipuolista luontoa, historiaa sekä alueen käyttöä. Ainutkertainen luonto, saamelaiskulttuuri sekä kullankaivu ovat luoneet Lemmenjoesta omaleimaisen alueen, joka on edelleen elinvoimainen perinteisen ja nykyisten elinkeinojen kohtaamispaikka.

Lemmenjoen kansallispuistossa vierailee vuosittain noin 12 000 retkeilijää, ja lisäksi aluetta hyötykäyttävät esimerkiksi poronhoitajat ja kullankaivajat. Lemmenjoki-näyttelyssä kansallispuiston monipuolisuus on otettu huomioon esittelemällä alueen historiallista puolta, mutta myös nykyisiä elinkeinoja. Lisäksi tietoa löytyy esimerkiksi poronhoidosta, kullankaivusta sekä kansallispuiston monipuolisesta luonnosta.

Näyttely on toteutettu käyttämällä paljon uutta ja vanhaa kuvamateriaalia. Myös liikkuvaa kuvaa näyttelyssä on sekä vuosikymmenten takaa, että ihan viime vuosilta. Lisäksi näyttelyssä on erityisesti huomioitu lapset rakentamalla heille oma Lemmenjoen maisema näyttelyn alaosaan.

60-vuotijuhlavuottaan viettävästä kansallispuistosta toteutettu näyttely on osa juhlavuoden ohjelmaa. Tarkemmat tiedot juhlavuoden tapahtumista löytyy Siidan internetsivuilta.

Lemmenjoki-näyttely on esillä Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siidassa 11.5.-4.9.2016.

Lisätietoja:

Saamelaismuseo Siida, siida@samimuseum.fi, puh. 0400 898 212

Ylä-Lapin luontokeskus Siida, siida@metsa.fi, puh. 0206 39 7740

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG