Pääsivu / Tiedotteet / Saamelaismuseo Siida toivoo kunnan harkitsevan uudelleen toiminta-avustuksen lakkautusesitystä

Saamelaismuseo Siida toivoo kunnan harkitsevan uudelleen toiminta-avustuksen lakkautusesitystä

tiistai 27. Elokuuta 2013, 08.10

Inarin kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Saamelaismuseo Siidan toiminta-avustuksen vaiheittaista lakkauttamista vuosien 2014 ja 2015 aikana. Kunnanhallituksen esitys liittyy kunnan ns. hallitun menokasvun ohjelmaan. Saamelaismuseo Siidan johtaja Tarmo Jomppasen mielestä Inarin kunta ei ole säästöesityksessään ottanut huomioon avustuksen alueelle tuottamia hyötyjä.

Saamelaismuseo Siida on kohdentanut Inarin kunnan vuosittaisen 50 000 euron toiminta-avustuksen toimintojen kehittämiseen. Kunnan toiminta-avustus on myös mahdollistanut Inarin kunnan koululaisten ilmaisen sisäänpääsyn museoon. Inarin kunnanhallituksen esityksen kaikkia seurauksia ei ole vielä pohdittu museon päivittäisjohdossa tai museota ylläpitävän Sámi Museum – Saamelaismuseosäätiön hallituksessa.  Museonjohtaja Tarmo Jomppasen mukaan toiminnalliset supistukset kohdentuvat kuitenkin niihin toiminnan alueisiin, joiden hoitamiseen Museolaki ei velvoita. Alustavasti ratkaisuvaihtoehtoina rahoituksen vähentymiseen on pohdittu mm. aluetoiminnan lakkauttamista ja sitä, että vuoden 2015 alusta lähtien Siida olisi talvikaudella maanantain lisäksi myös sunnuntaisin kiinni.

Saamelaisten kansallismuseo Siida on Suomen pohjoisin ammatillisesti hoidettu erikoismuseo. Saamelaismuseon perustehtävänä on tallentaa, säilyttää ja pitää esillä Suomen saamelaisten henkistä ja aineellista kulttuuriperintöä. Inarin kunta on Suomen saamelaisen kulttuurin keskus ja Saamelaismuseolla on näin ollen myös kunnan kulttuuripalveluiden kannalta suuri merkitys; Saamelaismuseo Siida tarjoaa Inarissa kulttuurin peruspalveluita, jotka usein kuuluvat kuntien tai kaupunkien hoidettaviksi. Saamelaismuseo on myös ollut perustamassa ja järjestämässä alueen tunnetuimpia kulttuuritapahtumia Skábmagovat-elokuvafestivaalia ja Ijahis idja –musiikkitapahtumaa. Saamelaismuseo Siidalla on merkittävä rooli monikulttuurisuuskasvattajana ja henkisen hyvinvoinnin tuottajana.

Saamelaismuseo-luontokeskus Siida on Inari-Saariselkä-matkailualueen kärkikohde. Siidan avaaminen ja palvelujen ympärivuotisuus nostivat Inarin kirkonkylän talvimatkailun voimakkaaseen nousuun. Matkailun ympärivuotisen kasvun seurauksena Inarin hotellit ovat laajentaneet tilojaan ja alueelle on perustettu uusia ohjelmapalveluyrityksiä. Siidassa on vuosittain noin 46 000 näyttelykävijää ja yhteensä talossa on noin 110 000 asiakaskäyntiä.

Saamelaismuseo Siidasta toivotaan kunnan avustuksen jatkumista, jotta toimintoja pystyttäisiin edelleen kehittämään mm. omarahoitusta vaativien EU-hankkeiden avulla. Saamelaismuseo on tärkeä työllistäjä, kehityshankkeiden vetäjä ja matkailun katalysaattori, joka tuo kunnan investoinnin moninkerroin takaisin alueelle.

Lisätietoja:
Museonjohtaja Tarmo Jomppanen, tarmo.jomppanen(at)samimuseum.fi, puh. 0400 167 806

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG