Pääsivu / Tiedotteet / Siida mukana Taidetestaajissa!

Siida mukana Taidetestaajissa!

maanantai 12. Helmikuuta 2018, 08.33

Saamelaismuseo Siida on mukana valtakunnallisessa Taidetestaajat-hankkeessa, yhtenä Lapin maakunnallisista kohteista. Syksyllä 2018 kahdeksasluokkalaisia ympäri Lappia tulee tutustumaan Siidaan ja saamelaiseen taiteeseen, sekä omiin juuriinsa.

Siidassa iloitaan hankkeeseen mukaan pääsemisestä ja nähdään se erinomaisena mahdollisuutena tutustuttaa nuoria taide- ja kulttuurikasvatuksen keinoin omiin juuriinsa, sukuunsa ja kotiseutuunsa.

 

Taidetestaajat-hankkeen tiimoilta Siida ja Mánnu, saamelainen lasten kulttuurikeskus, tarjoavat nuorille saamelaistaidetta, sekä yleissivistykseen kuuluvaa saamelaiskulttuuritietoutta. Nuoret saavat kokea itse ja toimia osana yhteisöä. Samalla heille annetaan eväitä oman itsensä tutkiskeluun ja itsereflektointiin.

 

Taidetestaajat on valtakunnallinen, Suomen kulttuurirahaston rahoittama jättihanke. Hanke alkoi vuonna 2017 ja kolmen vuoden aikana se vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset – yhteensä lähes 200 000 nuorta – kokemaan ja arvioimaan taidetta. Ensimmäinen lukuvuosi on nyt noin puolivälissä. Mukana ovat kaikki Suomen koulut Hangosta Utsjoelle. Kaikki nuoret tekevät yhden taidevierailun omassa maakunnassaan ja yhden valtakunnalliseen kohteeseen, joista useimmat sijaitsevat Helsingissä.

 

”Taidetestaajien vierailukohteet ovat laadukkaita, hyvää yleisötyötä tekeviä taideorganisaatioita. Lukuvuoden 2018–2019 valinnoissa on huomioitu myös tarjonnan monipuolisuus.” sanotaan hankkeen  tiedotteessa.

 

Hankkeen rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ja sitä koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Hankkeen kokonaisbudjetti on 20 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoja:

Sari Valkonen, museonjohtaja

040 767 1052

 

Anni Ahlakorpi, museoassistentti

040 621 2663

Saamelaismuseo, Siida, Inarintie 46, 99870 Inari, puh. 0400 898 212, siida@samimuseum.fi, www.siida.fi

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG