Inarin Saamelaismuseosta Saamelaismuseo Siidaksi – 60 vuotta Saamelaismuseon avaamisesta

Inarin Saamelaismuseo avattiin yleisölle 60 vuotta sitten Pohjoismaiden ensimmäisenä saamelaismuseona. Museo ehti toimia nelisenkymmentä vuotta kesäisin avoinna olevana ulkomuseona, kunnes Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida avautui yleisölle 1998. Saamelaismuseo Siidan ulkomuseon kesäkausi polkaistaan käyntiin juhlavasti keskiviikkona 7.6.

Saamelaismuseo Siida juhlii 60-vuotista avoinna oloaan tapahtumapäivällä keskiviikkona 7.6. klo 10–16, jolloin Saamelaismuseo Siidan omat asiantuntijat ovat paikalla. Restaurointimestari Marko Korkeasalo kertoo Mirhamintuvan kunnostuksista ja venemestari Mika Alava kertoo saamelaiseen kulttuuriin liittyvistä veneistä ja niiden erityispiirteistä. Saamelaisen kulttuuriympäristöyksikön asiantuntijat, tutkija/rakennuskonservaattori Satu Taivaskallio ja arkeologi Juha-Pekka Joona ovat jututettavissa. Päivän aikana ulkomuseolla on suomenkieliset opastukset klo 12 ja klo 15. Yhteisöllisessä laavussa kahvistellaan ja poristaan. Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy ja ohjelma on kaikille avoin.

Ulkomuseo esittelee Suomen saamelaisten kulttuuriperintöä, rakennusperintöä ja elinkeinoja. Noin 800 metriä pitkän, suopunginmuotoisen polun varrella on viitisenkymmentä rakennusta ja rakennelmaa, jotka on ryhmitelty kulttuurialueiden ja käyttöluonteen mukaisesti. Ulkomuseopolku ei ole esteetön. Alue on muinaismuistolain nojalla rauhoitettu ja siellä saa liikkua vain merkityllä, katetulla polulla. Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita mutta lemmikit eivät voi vierailla ulkomuseoalueella.

Ravintola Sarrit palvelee myös tapahtumapäivänä. Tarjolla on lounasta sekä päivän tarjouksena kahvi ja kakku hintaan eur 6.

Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siida on avoinna kesäaukioloaikojen mukaisesti 1.6.–30.9.2023 joka päivä klo 9–18. Talviaukioloajat sekä poikkeukset aukioloaikoihin löytyvät nettisivuilta www.siida.fi. Siidan museokauppa Siida Shop palvelee Siidan aukioloaikoina sekä verkkokauppana osoitteessa www.siidashop.fi. Kolttien Perinnetalo on avoinna kesäkaudella 20.6.–23.9. ti-la klo 10–16 (su-ma suljettu).

Lisätiedot tapahtumasta: Yleisötyövastaava Pia Nikula, 040 621 2663, pia.nikula(at)samimuseum.fi