Saamelaiset, historia, yhteiskunta, taide, Lehtola

(1 tuotearvio)

28,00

Professori Veli-Pekka Lehtolan teos kuvaa voimakkaassa murroksessa olevaa saamelaiskulttuuria.

Varasto loppu

Tuotetunnus (SKU): 9789525343519 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , ,

Kuvaus

Saamelaiset – historia, yhteiskunta, taide kuvaa voimakkaassa murroksessa olevaa kulttuuria. Perinnettä yhdistetään ja sulatetaan uuden ajan vaikutteisiin ja näkemyksiin. Uusia osallistumisen muotoja on syntynyt nopeasti: uusi saamelaispolitiikka, tiedonvälitys ja saamelaistaide. Vaikutteiden ottaminen ei ole saamelaisille uutta. Luontevaan kehitykseen kuuluu perinteen ja nykyajan välinen vuoropuhelu.

Teos käy pääpiirteissään läpi saamelaisten historian, valottaa saamelaisen yhteiskunnan tärkeimpiä kehityskulkuja ja instituutioita sekä piirtää monipuolisen kuvan saamelaistaiteista – niin kirjallisuudesta, musiikista, kuvataiteista kuin elokuvastakin.

Kirja ilmestyi vuonna 1997 suomeksi ja on julkaistu myös englanniksi (2002 ja 2004). Vaikka sen kirjoittamisesta on kulunut jo aikaa, sen antamat tulkinnat ja yleiskuva ovat pääpiirteissään edelleen ajankohtaisia.

Kustantaja: Kustannus-Puntsi 2015, pehmeäkantinen, 304 sivua

 

1 arvio tuotteelle Saamelaiset, historia, yhteiskunta, taide, Lehtola

  1. Kelvin

    Wow, marvelous weblog structure! How lengthy have you been blogging for?

    you made running a blog glance easy. The full glance of your site is great,
    let alone the content! You can see similar here sklep online

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *