Nurmeksen museo luovutti saamelaisesineet Saamelaismuseo Siidalle
- 02.11.2026
- Tiedote
On hienoa, että nämä esineet tulevat nyt osaksi Siidan kokoelmia ja lähemmäs saamelaisyhteisöjä, joiden kulttuuriperintöä ne ovat. Olemme kiitollisia Nurmeksen museolle hyvästä yhteistyöstä ja siitä, että esineille on yhdessä löydetty niille sopiva paikka. Esineiden saapuminen Siidaan ei ole päätepiste, vaan uuden alku. Toivomme, että ne voivat jälleen tuoda iloa sekä niihin liittyvää tietoa ja taitoa saamelaisyhteisöille ja olla osa elävää saamelaiskulttuuria, sanoo Saamelaismuseo Siidan museonjohtaja Taina Máret Pieski.
Nurmeksen museon saamelaisesineet kuuluivat Väinö Hämäläisen (1883–1947) keräämään laajaan kokoelmaan, jolla on ollut keskeinen merkitys Nurmeksen museon kokoelmien karttumisessa. Hämäläinen hankki saamelaisesineet kokoelmaansa Lapin-matkoillaan 1930-luvulla.
Luovutettavan esineistön kiinnostavia yksittäisiä esineitä ovat muun muassa kolttasaamelainen komsio eli kehto sekä koristeellinen kiisa eli vakka Petsamosta. Kokonaisuuteen kuuluvat myös vuodelta 1796 peräisin olevat laukunleuat sekä Purnumukasta kerätyt kuksat eli pahkakupit.
Esineisiin voi tutustua Saamelaismuseo Siidan Finna-palvelussa osoitteessa siida.finna.fi. Esineiden tiedot ja kuvat julkaistaan palvelussa marraskuun aikana.
Nurmeksen museon museonjohtaja Meri-Anna Rossanderin mukaan museonperustaja Väinö Hämäläisen keräilyinnostusta ohjasivat aikakauden ylevät aatesuuntaukset. Rossander uskoo, että Hämäläinen olisi iloinen saamelaiskokoelman siirtymisestä Siidaan, jossa esineitä voidaan tutkia ja esitellä niiden arvolle kuuluvalla tavalla.
Esineiden luovutus perustuu Suomen museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto TAKOn koordinoimaan tallennustyönjakoon. Sen mukaisesti museot ohjaavat kokoelmiinsa kuuluvia esineitä niihin ammatillisesti hoidettuihin museoihin, joiden tallennusvastuualueeseen esineet kuuluvat. Saamelaismuseo Siida on saamelaiskulttuurin valtakunnallinen vastuumuseo.
Luovutustilaisuudessa Nurmeksen museota edustivat museonjohtaja Meri-Anna Rossander, amanuenssi Aleksi Eskelinen sekä museomestari Marjaana Antikainen. Saamelaismuseo Siidasta paikalla olivat intendentti Anni Guttorm ja amanuenssi Marjo-Riitta Rantamäki.
Lisätiedot
Saamelaismuseo Siida
Taina Máret Pieski
Museonjohtaja
p. 050 535 1574
taina.pieski@samimuseum.fi
Nurmeksen museo
Meri-Anna Rossander
Museonjohtaja
p. 040 104 5152
meri.rossander@nurmes.fi