Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida on Pohjois-Lapin suosituimpia käyntikohteita

Inarin saamelaismuseo aloitti toimintansa jo 1960-luvulla ulkomuseona. Ajatus modernin museotoiminnan vaatimukset täyttävän rakennuksen rakentamiseksi syntyi 1980-luvun alussa. Metsähallitus puolestaan oli alkanut suunnitella luontokeskusta Lemmenjoelle. Saamelaismuseotyöryhmä perustettiin 1987, ja se laati perustamissuunnitelman Saamelaismuseon ja luontokeskuksen yhteiseen rakennushankkeeseen. Juhani Pallasmaan suunnittelema Siida-rakennus valmistui vuonna 1997, ja yleisölle se avasi ovensa huhtikuussa 1998.

Myös Siidan perusnäyttely on Saamelaismuseon ja Metsähallituksen yhteistyön tulos. Siinä saamelaiskulttuuri ja pohjoisen Lapin luonto kietoutuvat yhteen ainutlaatuisella tavalla. Perusnäyttelymme on toiminut esikuvana useille sen jälkeen valmistuneille näyttelyille sekä sisällön rakenteen että teknisten ratkaisujen suhteen.

Siida-rakennuksessa sijaitsevat Saamelaismuseon ja luontokeskuksen lisäksi Siida Shop, ravintola Sarrit ja Inarin kunnan matkailuneuvonta. Nykyisin olemme Pohjois-Lapin suosituimpia käyntikohteita. Vuonna 2018 meillä vieraili 117 079 henkilöä: näyttely- ja tapahtumavieraita, Metsähallituksen retkeilyneuvonnan ja Inarin kunnan matkailuneuvonnan sekä Siida Shopin ja ravintola Sarritin asiakkaita.