Saamelaismuseo Siidan ja Kiasman yhteisnäyttely ”Entiset Ainoat – Saamelaisen Taiteen Aika” saapuu Siidaan
- 15.10.2026
- Tiedote
Nykyään neljän valtion alueella sijaitseva Sápmi (suom. Saamenmaa) oli olemassa ennen pohjoismaista valtiokäsitystä tai kansallisaatteita. Entiset ainoat -näyttely esittelee nykytaidetta, jossa tarkastellaan Saamenmaata ja saamelaisuutta heidän itsensä kertomana. Näyttelyssä on mukana 17 taiteilijaa. Valtaosa teoksista on 2000–2020-luvuilta, varhaisimmat 1980-luvulta. Näinä vuosikymmeninä saamelainen yhteiskunta on kamppaillut tiensä pohjoismaiseen lainsäädäntöön ja kansainväliseen tietoisuuteen.
”Pidän tärkeänä, että Siidan on mahdollista esittää näyttelyissään saamelaista nykytaidetta eri puolilta Saamenmaata. Se on myös saamelaisyhteisöjemme palvelemista, ettei nykytaidettamme tarvitse aina mennä katsomaan pitkien matkojen päähän pääkaupunkeihin”, sanoo Siidan museonjohtaja Taina Máret Pieski
”Nykytaide tarjoaa välineitä tarkastella omaa aikamme ja kuulla ääniä, jotka eivät aina tule yhteiskunnallisessa keskustelussa riittävästi esiin. Entiset ainoat -näyttely on tästä hieno esimerkki. Olemme Kiasmassa iloisia, että näyttely saa uuden kontekstin Siidassa. Kiasman ja Siidan yhteistyö osoittaa, miten museot voivat yhdessä luoda nykytaiteelle uusia reittejä ja merkityksellisiä kohtaamisia eri yleisöjen kanssa.”
”Kiasman näyttelyssä nähtiin jaottelu positiivisiin ja negatiivisiin teemoihin, kun taas Siidaan tultaessa ajattelimme alusta lähtien, että haluamme tuoda kotiimme nimenomaan positiiviset teemat”, toteaa näyttelyn kuraattori Petra Laiti, ”Helsingissä näyttelyn tehtävä oli osittain kertoa saamelaisista nykytaiteen keinoin saamelaisia tuntemattomalle yleisölle. Siidassa taas voimme juhlistaa yhteisömme tekijöitä kotiyleisön kanssa.”
”Yhteistyömme Kiasman kanssa on ollut kaikin puolin erittäin onnistunutta ja palkitsevaa. Entiset ainoat näyttely sai Helsingissä suuren suosion, mistä olen hyvin iloinen. Toivon että näyttely saavuttaa Siidassa yhtä hyvin oman yhteisömme ja kaikki Siidan näyttelyvieraat tulevan talven aikana”, Pieski sanoo.
Entiset Ainoat – Saamelaisen Taiteen Aika on esillä Siidassa 16.10.2026 – 3.4.2027