Siidan luontokuvatapahtumassa uusia tuulia

Yli 20-vuotiasta luontokuvataphtuma Camera Borealista vietetään jälleen 16. marraskuuta, vaikka sen toteuttamisessa puhaltavatkin uudet tuulet. Tapahtuman järjestelyvastuu on siirtynyt Metsähallituksen Ylä-Lapin luontokeskus Siidalta Pohjois-Lapin kameraseuralle. Tapahtumapaikkana säilyy tuttu Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan auditorio. Tapahtuma on tällä kertaa yksipäiväinen.

Lauantaipäivän aloittavat paikallisten luontokuvaajien esitykset ja päivä huipentuu Luontokeskus Siidan näyttelyn avajaisiin. Inarilaisista luontokuvaajista esiintyjinä nähdään Vesa Toppari, Tapio Tynys, Juha Tanhua ja Pertti Turunen. Päivän viimeisen puheenvuoron saavat Muuttuva talvi -näyttelyn valtakunnan tasolla tunnetut luontokuvaajat Markus Varesvuo, Jarmo Manninen ja Ville Heikkinen.

Inarilainen Vesa Topparin kuva- ja videoesitys ”Ylä-Lappi ylhäältä ja vähän maastakin” tuo uusia ja erilaisia kuvakulmia luontokuvaukseen dronella. Hän on harrastanut valokuvausta yli 20 vuotta, mutta se on myös olennainen osa hänen YLE Sápmin mediatoimittajan ammattiaan. Dronekuvauksesta Toppari kiinnoistui muutama vuosi sitten.

Tapio Tynykseltä nähdään elokuva Pihapiirin selviytyjät. Elokuva on kunnianosoitus pihapiirin eläimille, urheille ja neuvokkaille selviytyjille, jotka kamppailevat olemassaolostaan niin 40 asteen pakkasissa kuin kesähelteissäkin. Tapio Tynys on Ivalossa asuva kirjoittaja, valokuvaaja ja luonto- sekä historiadokumenttien tekijä.

Jänis, Tapio Tynys

Pihapiirin selviytyjät kertoo tapahtumista ivalolaisen omakotitalon ympäristössä eri vuodenaikoina. Päärooleissa ovat linnut, nisäkkäät, hyönteiset ja kasvit. Elokuvassa kurkistetaan myös vedenpinnan alle. Elämä luonnossa on jatkuvaa selviytymistä. Joskus se on helppoa, usein vaikeaa. Kuolemakin on läsnä. Elokuva kertoo selviytymisen vaikeudesta luonnossa. Eläinten kohtalot eivät jätä luonnonystävän sydäntä kylmäksi.

Woodpecker, Juha Tanhua

Juha Tanhuan aihe, Lehtikuvaajan syndrooma, alkoi kehittymään 70-luvun lopulla, jolloin hän teki uransa ensimmäisen lehtikuvauksen Apu-lehdelle. Tuolloin kuvattavana oli presidentti Urho Kekkonen. Hänen uransa sisältyy kymmenvuotinen jakso lehtikuvaajana maakuntalehdessä sekä yli kaksikymmentä vuotta freelance-kuvaajan työtä. Camera Borealiksen esityksessä kuullaan mitä tapahtuu, kun pahasti urbanisoitunut saamelainen paluumuuttaja menee metsään ja yrittää ottaa luontokuvia. Tanhua juuret ovat Ivalon Tormäsessä.

Pertti Turunen, Ivalon Keväjärvellä asuva luontokuvaaja on tallentanut Lapin ainutlaatuista luontoa jo vuosikymmenien ajan, sekä pitänyt lukuisia valokuvanäyttelyitä ja -esityksiä.

Tenojoki, Pertti Turunen

Tenojokeen Turunen mieltyi jo 1980, jolloin hän asui Nuorgamissa. Turuselle Teno on pohjoisen valtavirta upeine maisemineen, se on kiehtova lohen ja tarinoiden joki. Esityksessään hän vie katsojat Tenolle eri vuodenaikoina – kaamoksen revontuliöistä aina keskikesän loppumattomaan valoon ja vehreyteen.

Osana Camera Borealis -tapahtumaa avataan Ylä-Lapin luontokeskus Siidaan Muuttuva talvi -näyttely. Näyttelyn tekijöinä on kolme tunnettua suomalaista luontokuvauksen ammattilaista, Markus Varesvuo, Jarmo Manninen ja Ville Heikkinen. Heiltä nähdään tapahtumassa myös näyttelyyn liittyvä luontokuvaesitys.

Helsinkiläinen Markus Varesvuo on kuvannut lintuja lähes neljäkymmentä vuotta, ammattilaisena vuodesta 2005. Varesvuo on Suomen luontokuvauksen kansainvälisesti menestyneimpiä kärkinimiä ja hänen töitään on palkittu sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös hänen kirjatuotantonsa on niittänyt palkintoja.

Nykyisin Kuusamossa asuva Jarmo Manninen on kuvannut luontoa noin 30 vuotta. Manninen on toiminut yli 10 vuotta ammattiluontokuvaajana, kouluttajana ja oppaana toisille luontokuvaajille. Hänen kuvauskohteensa ovat monipuolisia, vaikka pääpaino onkin maisema- ja eläinkuvauksessa. Kilpailumenestystä hän on saanut niin koti- kuin ulkomaisista kilpailuista. Vuoden luontokuva -kilpailusta Mannisella on 13 palkittua kuvaa. Tunnustuksena kansainvälisissä näyttelyissä menestymisestä on myönnetty EFIAP arvonimi.

Kuhmolainen 27-vuotias Ville Heikkinen on nuoresta iästään huolimatta toiminut jo pitkään luontokuvaajana. Kotimetsät ja niiden linnut sekä muutkin eläimet ovat tulleet tutuiksi jo pienestä pitäen. Linnut ja nisäkkäät ovat pääaiheita hänen luontokuvissaan. Heikkinen on voittanut Vuoden Luontokuva -kilpailun kaksi kertaa, vuosina 2017 ja 2019.

Muuttuva talvi –näyttely avataan kuvaesityksen jälkeen ja tilausuudessa juodaan myös avajaiskahvit, jotka sisältyvät Camera Borealis -lipun hintaan.

Liput voi hankkia ennakkoon tai tapahtumapäivänä Ylä-Lapin luontokeskus Siidasta.

Artikkelikuva: Myössäjärvi, Vesa Toppari